Tirehtöörin kuulumisia
Tirehtööri Rosendahlin vuosi 2010 on käynnistynyt kohtuullisen mukavissa merkeissä. Seurapiirielämä on ollut vilkasta ja monipuolista, pieni kauneusvirhe oli Matildan lähtö Amerikkaan, mitättömän perheriidan seurauksena. Tapahtuma oli sitten vilkastuttamassa seurapiirielämää. Rahavirrat ovat olleet edelleenkin kovin mutkikkaita, eikä yleismaailmalliset lamat ole jättäneet Tirehtööri Rosendahliakaan rauhaan. Onneksi maamoottoreita vielä ostetaan ja hernerokkatehdas myi hyvin. Ihmiset kylläkin käyytäytyvät tänä päivänä kummallisesti kun vättävät lisääntyvästi että rokan viimeinen käyttöpäivä olisi mennyt jo ajat sitte. Tirehtööri kyllä tietää todellisen syyn useisiin lääkärikäynteihin, onhan hän huomannut saman vaivan aivan lähellä, isännän renki kun on myös hakenut lääkäriapua samanlaisiin toistuviin vaivoihin. Renki ei kuitenkaan ole rokkaa edes syönyt, vaan syy on siinä kotipolttoisessa pahanhajuisessa itse valmistetussa juomassa, jota kutsuvat korpikyyneleiksi. Itse tirehtööri on rokkaa maistanut ja hyvää se oli punssin kanssa nautittuna, se jopa äänenkin kirkasti kun joutui selittämään hypoteekkiyhdistyksen kokouksessa konjuktuurien monia vaihteluita. Ääni kantoi kirkkaana ja uskoivat nuo pankkiiritolvanat, että lainananto Tirehtöörin bisneksiin (uusi sana Amerikasta, bussines) on tarpeellista ja järkevää. Julkisesti Tirehtööri Rosendahl myös kiistää väitteet, että tuottamansa Ärtsoppa sisältäisi joitakin teknokemiallisia aineita, hän vakuutta tuotteen olevan ehdottomasti puhtaan luonnon tuotetta. Tirehtööri toivottaakin hyvää kesää kaikille fröökynöille ja toivoo taaskin näkevänsä heitä heinäkuun kolmantena viikonloppuna taas Wanahan Ajan Päiwillä, jossa Tirehtööri aivan henkilökohtaisesti tulee tervehtimään viehättäviä fröökynoita.
Suomentanut: neiti Berggren